Valtuustoaloite: Yhdeksänluokkalaisten Itsenäisyyspäivän vastaanotto
14.12.2022
Seinäjoen kaupunki ryhtyi ensimmäisenä kaupunkina maassamme järjestämään Itsenäisyyspäivän vastaanottoja yhdeksäsluokkalaisille vuonna 2006. Seinäjoen kaupunki sai laajaa huomiota osakseen ja kaupungin päätöstä arvostettiin.
Vastaanottoja pidettiin vuosina 2006-2012.Jostain syystä jo perinteeksi muodostuneen juhlan järjestäminen loppui. On aika palauttaa vastaanottojuhla osaksi Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia, perinnettä.
Vastaanoton tarkoituksena oli ja on korostaa Itsenäisyyden merkitystä, edistää tapakasvatusta ja opastaa nuorten osallistumista arvokkaaseen tilaisuuteen.
Vastaanotolla oli ohjelmassa nuorten lauluesityksiä ja oppilaan itsenäisyyspäivän puhe
Vastaanoton järjestämisestä vastasi kulttuurilautakunta yhdessä kouluviranomaisten kanssa.
Olemme voinnet lukea Ilkka-Pohjalaisesta koululaisten Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotoista, muun muassa Lapualla. Myös Vaasan kaupunki järjesti vastaanoton.
Moni on kysynyt, miksi Seinäjoen kaupunki ei enää vastaanottoa pidä.
Esitämme, että Seinäjoen kaupunki ryhtyy taas järjestämään vastaanottoja ysiluokkalaisille tai jollekin muulle ikäryhmälle. Helsingin kaupunki järjesti myös tänä vuonna vastaanoton viidesluokkalaisille.
Uskon, että Seinäjoella toimivat kulttuuriyhdistykset voivat olla apuna; esimerkiksi ohjelman tuottajina.
Koululaisille järjestettävä vastaanotto juhlistaa Itsenäisyyspäivän viettoa, antaa mukana olleille elämyksiä ja myönteisiä muistoja, vahvistaa yhteisöllisyyttä.
Seinäjoen kaupungin on syytä palauttaa arvokas perinne uudelleen kunniaan.
Seinäjoella, joulukuun 12 päivänä 2022
Ilmari Ylä-Autio (kok)